Hallinnointi

Johtoryhmä

Johtoryhmä

Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti ja suojelee aktiivisesti yhtiön etua. Hän ohjaa ja valvoo Siilin ja sen liiketoimintojen toimintaa, vastaa päivittäisestä operatiivisesta johtamisesta, tuotteistuksesta ja strategian jalkauttamisesta, sekä valmistelee hallituksen käsittelyyn menevät asiat ja vastaa niiden täytäntöönpanosta. Siili Solutions Oyj:n toimitusjohtajana on 01.02.2022 alkaen toiminut Tomi Pienimäki.

Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa mm. strategian, toimintaperiaatteiden ja muiden liiketoimintojen ja yhtiön yhteisten asioiden valmistelussa.

Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen ((EU) N:o 596/2014, ”MAR”) mukaisesti Siili julkaisee yhtiön johtohenkilöiden ja heidän lähipiirinsä liiketoimet Siilin rahoitusvälineillä pörssitiedotteilla 3.7.2016 alkaen. Kaikki johtohenkilöiden kaupat ovat luettavissa erillisinä pörssitiedotteina pörssitiedotelistasta.

TomiPienimaki

Siili Solutions Oyj:n toimitusjohtaja 1.2.2022 alkaen. Tomi siirtyi Siilille Finnairin Chief Digital Officerin positiosta. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa Vincitin ja Jollan toimitusjohtajana sekä Postin ja Hackmanin tietohallintojohtajana.

AleksiKankainen

Siili Solutions Oyj:n talousjohtaja 17.9.2018 alkaen. Aleksi siirtyi Siilille ruotsalaisesta Inwido-konsernista, jossa hän toimi UK:n ja Euroopan toimintojen talousjohtajana Englannissa vuodesta 2016 vuoteen 2018. Tätä ennen hän toimi vuosina 2008–2016 Inwidon Suomen toimintojen controllerina ja talousjohtajana.

KennethLindfors

Siili Solutionsin johtoryhmän jäsen heinäkuusta 2021 saakka. Kennethillä on pitkä kansainvälinen ura palvelumuotoilun, digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen ja markkinoinnin saralta. Hän on aiemmin työskennellyt mm. Futurice UK:n kaupallisena johtajana, toimitusjohtajana vastaten Fjord/Accenturen Lähi-Idän, Afrikan, Venäjän ja Turkin toiminnoista sekä Publicis Groupen Suomen maajohtajana.

Andras Tessenyi

Andras is the CEO and co-founder of Supercharge, a digital innovation agency and one of Europe’s fastest-growing tech companies. With offices in New York, London, Amsterdam, Vienna, Budapest and Helsinki, the company has experienced rapid international expansion under his leadership and has joined Siili group in 2021. Andras’s role in the management team is focused on international growth.

KariPirttikangas

Siili Solutionsin palveluksessa vuodesta 2010 ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2015. Kari on työskennellyt Nokialla 1994-2010, joista UK:ssa 1998-2010 ja 2002 eteenpäin Vertulla eri johtajatehtävissä, viimeksi tuoteprogrammin vetäjänä. Siilillä hän on toiminut informaatiohallinnan konsulttina, Tietoliikenne ja Media sekä Teollisuus ja Palvelut -yksiköiden vetäjänä ja operatiivisena johtajana.

TaruSalo

Siili Solutions Oyj:n palveluksessa ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2021. Taru siirtyi Siilille Destialta, jossa hän toimi henkilöstöjohtajana. Taru on aiemmin työskennellyt monipuolisissa henkilöstöjohtamisen tehtävissä Helvar Oy:ssä, Componenta Oyj:ssä ja Gigantti Oy:ssä.